Evakosta kotiuduttu

10.02.2024

Joulun alla meillä oli vesivahinko. Yläkerran asunnosta tuli vettä katon läpi meidän toimistolle. Onneksi vesi ei osunut sähkölaitteisiin, eikä korttejakaan kastunut kuin muutama sata. Eniten vettä valui lattialle ja sieltä sitä imeytyi pahvilaatikoihin, jotka olivat se suurin vahinkoerä. Eli meillä vahingot jäivät onneksi pieniksi. Kiinteistölle sen sijaan koitui isommin vahinkoa, ja meidän piti muuttaa remontin alta evakkoon. Vuokranantaja Lumo-kodit järjesti meille väistötilan Pihlajamäestä ja muuttoavunkin. Siitä heille iso kiitos. Remontissa lattiat vaihdettiin, yksi seinä uusittiin ja katto maalattiin. Pääsimme jo kolmen viikon evakon jälkeen takaisin. 

Tuntuu ihanalta olla taas omissa nurkissa, vieläpä entistä ehommissa! Eipä ne huonot olleet aiemminkaan, kun juuri kesällä olin ne remontoinut, mutta silloin jäi katto maalaamatta (joka oli kyllä jo hieman elämää nähnyt), ja lattiaakin olin paikannut ja osin asentanut uutta. Ne menivät nyt uusiksi. 

Sellainen seikkailu. Nyt en välittäisi ihan heti muuttaa. Jospa tässä pysyttäisiin ainakin muutama vuosi! Kuvan jälkeen on jo saatu (melkein) kaikki paikoilleen. Ystävänpäivänä, 14.2. keitämme kahvit ja saa tulla moikkaamaan ja hörppäämään kupillisen. Saa tulla muulloinkin :D